Näyttelyt | Maasto- ja ratajuoksu | Agility | Toko | Vapaapaini | Mejä
Portugalinpodengo on varsin monipuolinen rotu mitä tulee harrastamiseen. Välillä tuntuu siltä, että hyvänä päivänä vain mielikuvitus on rajana sille mitä podengon kanssa voi tehdä. Tosin itsepäisyys/ itsenäisyyspäivänä sitä toivoisi olevansa jossain ihan muualla kuin harrastamassa podengon kanssa. Erityisesti jos tämä oikkuhetki osuu keskelle tokokehää tai agilityradalle... Podengo kun jotain päättää niin se pitää. Huumoria on siis oltava roppakaupalla mukana tämän rodun kanssa puuhatessa.
Carloksen kanssa on pienestä pitäen harrastettu paljon. Olemme aktiivisesti käyneet näyttelyissä ja maastojuoksussa, treenanneet agilityä ja tokoa sekä kokeilleet verijälkeä. Carlos on vaikuttanut aina innostuneelta uusista harrastuksista ja tehnyt asioita mielellään, vaikka rakkaimmiksi harrastuksiksi ovat valikoituneet juoksu ja agility.
Carloksen näyttelyura on vuosina 2006-2007 ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Tulosta on tullut ja Carlos onkin nykyään seitsemän maan valio sekä Baltian, Pohjoismaiden ja Kansainvälinen valio. Myös pari voittaja-titteliä on pojalle herunut.
Tokon kiinnostavuus Carloksella on vaihdellut täysin typerästä touhusta mielekkääseen ja iloiseen harjoitteluun, ihan miten "hänen ylhäisyytensä" milloinkin päättää. Podengosta ei siis saa orjallisesti tottelevaa "tuijottajaa" mutta hyvällä motivoinnilla ja iloisella lähestymistavalla siitä voi saada ihan toimivan "tottelevaisuusvalion". Tiukkapipoisuus ja armeijamainen jankkaaminen ei ainakaan meitin Caapolle ole sopinut. Keskittymisen kanssa on myös ollut vaikeuksia aika ajoin, kun aktiivinen ja vilkas podengo huomaa jotain paljon mielenkiintoisempaa jossain muualla ja päättää pyyhältää tutustumaan asiaan.
Huumori on monesti ollut koetuksella tämän viipottajan kanssa harrastettaessa muutenkin. Ei ole kerta tai kaksi kun idearikas podengomme on päättänyt esitellä yleisölle koomikon taipumuksensa. Yleensä yhdistettynä omistajan nolaamiseen tavalla tai toisella... Vaan mitäpä sitä voi, jos kesken agilityradan tulee angsti tai väsy ja pitää ryömiä pussiin nukkumaan. Sinne sitten ryömi perässä omistajakin, ennen kuin väsynyt kulkija saatiin ulos. Ja jos kesken toko kisan on kuuma, niin eihän sitä voi seurata vaan tokihan tuomarin pitää ymmärtää että paikallaanmakuu on siinä tilanteessa ainoa oikea tapa toimia...
Myöskin Oliverin kanssa on tarkoitus harrastaa monipuolisesti ja toivomme tämänkin pienen poden olevan erityisesti kiinnostunut juoksusta. Kasvattajien havaintojen perusteella näin voi hyvinkin käydä sillä pieni Oliver osoitti jo pentuna hurjan maantiekiitäjän vikaa viilettäessään pitkin pihanurmea välillä nokalleen pyllähtäen. Oliverilla on nyt takanaan pari kisaa kaudelta 2007, tosin molemmat päättyivät keskeytykseen. Toivomme, että ensi kausi sujuisi ehjimmissä merkeissä pienen saadessa lisää itseluottamusta.
Näyttelyihin Oliverin tie vei luonnollisesti ja toivommekin sen seuraavan upean isänsä jalanjälkiä ryhmä- ja ehkä jopa BIS-sijoituksiin asti. Oliverin näyttelyura onkin jo alkanut sangen lupaavasti. Sillä on useita ROP-sijoituksia sekä 9 sertiä 1,5 vuoden iässä. Ompa tuo pieni lurjus ehtinyt kertaalleen päihittää jo legendaksi alkaneen isänsä sekä saamaan Baltian Juniori Voittaja 2007 - tittelin.
Oliverin kanssa ollaan päästy nyt hyvään alkuun agilityssäkin. Poika on todella nopea oppimaan ja innokas harjoittelemaan. Pitää vaan saada hetkittäin vaivaava kontakti-este kammo sekä yli-kierroksille hurahtaminen aisoihin niin poika on valmis champpinjooni.
Jarcon kanssa on myös tarkoitus päästä harrastamaan niin agilityä kuin maastojuoksuakin. Agilityssä nuorin podengomme on päässyt vasta haistelemaan kentän ilmapiiriä, mutta toivon mukaan oma ryhmä löytyy keväällä 2008 hallikauden päätyttyä myös Jarcolle.
Jarco on myös käynyt muutamissa juoksuharjoituksissa ja näyttäisi siltä, että intoa riittää niin radalle kuin maastoonkin. Kisaamisen Jarco aloittanee hei täytettyään vaaditut 15 kk eli heinäkuussa 2008 kisakentät kutsuvat.
Näyttelyissä Jarco on jo käynyt kolmen kisan verran. Näistä yksi Latviassa ja kaksi Suomessa. Tuloksena 3 * ROP-pentu. Tänä vuonna Jarcolla on vielä kaksi pentunäyttelyä jäljellä. Sen jälkeen tarkoitus saapua juniori-kehään Tampereelle maaliskuussa 2008.