Carloksen ja Oliverin agilityurat ovat vasta aluillaan. Molemmat pojat ovat varsin innokkaita agilitykoiria. Oliverkin on päässyt nyt aloittamaan omassa ryhmässä harjoitukset. Samoin Carloksella on uusi ryhmä. Jarco päässee omaansa keväällä hallikauden päätyttyä.
Tämän hetkisenä haasteena Carloksella on toipua jalkaleikkauksesta ja jalan esteeseen sen jälkeen kolauttamisesta niin hyvin, ettei se vaivaa häntä pääkopan sisällä. Vielä ollaan tosi hitaita radalla varsinkin esteiden kohdalla, mutta uskon, että se tekemisen ilo vielä löytyy.
Oliver puolestaan pelkää tällä hetkellä kontaktiesteitä, joten niiden parissa on meidän haasteemme Oliverin osalta. Itsevarmuutta kun poika saa muutenkin lisää, niin kyllä hänestä agilitykoira leivotaan. Tällä hetkellä vielä enemmän intoa kuin taitoa ja usein mennäänkin ensin aina esteestä ohi täysillä "pierupukki"-laukkaa ja sitten vasta pystytään keskittymään. Myös ajoittainen "murkkuilu" tuo omat haasteensa Oliverin kanssa treenaamiseen.
Jarcon kanssa ollaan vasta aloitettu tutustumaan siihen, mikä on se kumma halli jossa on kummia laitteita ja paljon kavereita joita olisi kiva pöllyttää. Jarco ei vielä oikein malta keskittyä, eikä sitä voi laskea harjoituksissa irti, koska menisi terrorisoimaan muita. Mutta kyllä Jarcokin varmasti oppii agilityn salat kunhan saa vähän keskittymiskykyä lisää.
