Portugalinpodengo on alkukantainen metsästyskoirarotu, joka on kotoisin
Portugalista. Portugalissa käyttävät tätä kansalliskoiraansa edelleen sen
alkuperäisessä tarkoituksessa eli metsästyksessä. Suomessa podengot eivät
tietääkseni käy metsällä, mutta ovat omiaan aktiivisina harrastuskoirina.
Alkuperäistä viettiään ne pääsevät toteuttamaan mm. maastojuoksukisoissa ja
-harjoituksissa. Myös MEJÄ (verijälki) on varmasti podengolle mieluinen
harrastus ja siihen onkin nyt motivaatiota osallistua sen kilpailuoikeuksien
auettua kaikille roduille.
Podengoja on olemassa kahta karvanlaatua (karkea ja lyhyt) joita molempia löytyy kolmessa eri koossa (pieni, keskikoinen ja iso). Kaikki nämä edustavat omia rotujaan ja arvostellaan näyttelyissä erikseen. Juoksukisoissa, sen sijaan, podengot jaetaan yleensä ainoastaan koon, ei karvanlaadun mukaan kisaamaan.
Suomessa on tällä hetkellä eniten pieniä lyhytkarvaisia podengoja. Niitä on tähän mennessä rekisteröity 352 yksilöä. Kennelliiton tietojen mukaan, Suomessa on tähän mennessä rekisteröity 156 pientä karkeakarvaista sekä 29 keskikokoista karkeakarvaista podengoa.
Kesällä 2007 Suomeen tuli myös ensimmäiset kolme sileäkarvaista keskikokoista podengoa. Nyt sitten podengorotuja on Suomessa edustettuna neljä.
